AJANKOHTAISTA

26.5.2017 15.37

HELSINGIN VANKILAN POHJOINEN SELLIOSASTO – Inlook Sisustus Oy pääurakoitsijana museoviraston suojelukohteen peruskorjauksessa

Inlook Sisustus Oy toimi pääurakoitsijana Helsingin vankilan pohjoisen selliosaston perusparannuksessa. Peruskorjaus aloitettiin lokakuussa 2015 ja saatiin valmiiksi helmikuussa 2017. Urakan toteuttamiseen omat haasteensa loivat sekä kohteen edellyttämät turvatoimet, mutta myöskin se, että Helsingin vankila, joka sijaitsee Sörnäisten kaupunginosassa, on museoviraston suojelukohde. Inlook Sisustus Oy jatkaa pääurakoitsijana Läntisen selliosaston peruskorjauksen parissa, jonka odotettu valmistumisaika on keväällä 2018.

Mittavassa projektissa, joka oli Inlook Sisustus Oy:n historian suurin pääurakkakohde, työskenteli päivittäin keskimäärin noin 60 henkilöä. LVISA-työt, tele- ja turvatyöt sekä paloilmoitinasennukset olivat alistettuja sivu-urakoita.

Helsinki vankila -20

Turvallisuus edellä vanhaa kunnioittaen

Vankilaan toteutettiin mittava peruskorjaus kunnioittaen tilojen alkuperäistä henkeä. Siitä huolimatta uuttakin tehtiin sekä ajan että turvallisuustekijöiden vaatimusten mukaisesti. Alkuperäisissä tiloissa pohjoisen selliosaston keskiosa aina ensimmäisestä kerroksesta kolmanteen oli avoin ja turvavarusteina aukon ympärillä olivat ainoastaan kaiteet. Peruskorjauksen yhteydessä aiemmin avoinna olleet kerrosvälit muurattiin umpeen ja valettiin uusi katto, johon lisättiin valoa tuomaan noin 1000 kiloa painavia lasitiilielementtejä. Sellikäytäville rakennettiin valvontapisteitä henkilökunnalle turvatekijät huomioiden. Inlook Sisustus Oy asensi vankiselleihin kalusteet, jotka on valmistettu Riihimäen vankilassa.

Helsinki vankila -14
Helsinki vankila -8

Lähes kaikki pinnat uusittiin; lattiat pinnoitettiin akryylibetonilla, uudet portaat valettiin ja pinnoitettiin mosaiikkibetonipinnoitteella, seinät ja katot saivat uuden maalipinnan tasoittamisen jälkeen. Uusi hissi asennettiin, kattoturvatuotteet uusittiin sekä asennettiin uusia IV-piippuja. Jokaiseen selliin tuli uusi vessa ja koko rakennukseen uusi ilmastointi. Koko osaston vanhat ovet vaihdettiin uusiin. Vankilan alkuperäiset kattoikkunat haluttiin säilyttää, nämä tiivistettiin ja kunnostettiin. Muut ikkunat uusittiin museoviraston hyväksymillä kaarevilla puu-alumiini ikkunoilla, jotka ulkoasultaan vastaavat alkuperäisiä ikkunoita.

Helsinki vankila -15

Katso lisää kuvia tästä

Muut tiedot:
Rakennuttaja: Senaatti-kiinteistöt
Arkkitehti: Pääsuunnittelija Kimmo Friman, Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy
Pääurakoitsija: Inlook Sisustus Oy, työmaan vastaava mestari Antti Sinkko
Valmistumisvuosi: 2017



Palaa otsikoihin