AJANKOHTAISTA

Inlook Oy on ostanut Jahti-Rakennus Oy:n liiketoiminnan

Inlook Oy on 31.10.2017 tehdyllä kaupalla ostanut Kokkolasta käsin toimivan Jahti-Rakennus Oy:n liiketoiminnan. Yhtiö urakoi sisäkattoja ja akustiikkaratkaisuja Kokkolan talousalueella.

Jahti-Rakennus Oy:n liikevaihto vuonna 2016 oli n. 1,4 M€, ja yhtiö työllistää 8 henkeä. Koko henkilökunta siirtyy Inlook Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Myös yrityksen perustaja Jari Kotilainen jatkaa työpäällikkönä Inlook Pohjanmaan organisaatiossa.

Arto Lehtonen ja Jari Kotilainen

Inlook-konserni on 50-vuotias suomalainen sisärakentaja, jonka keskeisiä toimialoja ovat sisäkattojen ja -seinien asennusurakointi, sisustusrakentaminen sekä materiaalimyynti. Konserniin kuuluvat myös teolliset jauhemaalaamot Tallinnassa ja Vilnassa sekä ohutlevy-yksikkö. Rakentavat yksiköt toimivat Helsingin lisäksi Espoossa, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa ja nyt myös Kokkolassa. Konsernin liikevaihto viime tilikaudella oli n. 64,4 M€ ja se työllistää yli 440 ammattilaista.    

Nyt tehty yritysjärjestely vahvistaa Inlookin asemaa Pohjanmaalla ja tuo uusia osaavia resursseja Inlookin organisaatioon.


Palaa otsikoihin