AJANKOHTAISTA

2.9.2015 11.21

Mittava urakka Kauppakeskus Forumissa

Inlook asensi kauppakeskus Forumiin yhteensä 20 erityyppistä sisäkattoa ja teki lisäksi monia muita asennustöitä kohteessa.

Forum-04

Kauppakeskus Forum, joka avattiin vuonna 1985, sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintien, Simonkadun, Yrjönkadun ja Kalevankadun rajaamassa Kukko-nimisessä korttelissa. Suppeammassa merkityksessä Forum tarkoittaa Mannerheimintien ja Simonkadun kulmassa sijaitsevaa, vuonna 1986 valmistunutta rakennusta, joka muodostaa kauppakeskuksen pääosan. Kauppakeskusta on jatkuvasti laajennettu niin, että nykyisin siihen kuuluvat useimmat muutkin samassa korttelissa sijaitsevat rakennukset.

Forum-02

Viimeisin rakennusprojekti, jossa myös Inlook oli mukana, alkoi Inlookin osalta tammikuussa 2013 ja loppui kesäkuussa 2015. Projekti toteutettiin kolmessa vaiheessa: 1.vaihe tammikuusta elokuuhun 2013, 2.vaihe syyskuusta 2013 – kesäkuuhun 2014 ja 3.vaihe heinäkuusta 2014 – kesäkuuhun 2015. 

Forum-03

Kohteeseen asennettiin 20 erilaista sisäkattotyyppiä, joiden yhteispinta-ala on
n. 9500 m2 sekä liiketilojen puiset väliovet ja jalkalistat. Huoltokäytäville asennettiin törmäyssuojalistat ja yleisökäytäville alumiinijalkalistat. Lisäksi tehtiin n. 9300 m2 kipsiväliseiniä, akustisia ruiskutuksia 450 m2 sekä korokelattioita. Kauppakeskus oli koko työmaan ajan auki. 3. vaiheessa purettiin käytävien vanhat sisäkatot, jotka Inlook oli asentanut 30 vuotta sitten. Tilalle asennettiin uudet katot yötöinä. Päivisin käytävät olivat asiakkaiden käytössä. 

Forum-01

Töiden tilaaja oli AB Mercator Oy. Projektinjohdosta vastasi Haahtela Oy ja suunnittelusta Arkkitehtitoimisto SARC. Inlookin projekti työllisti keskimäärin 10, parhaimmillaan 20 asentajaa. Kohteen työnjohdosta vastasi Hemmo Järä, joka oli 30 vuotta aiemmin ollut asentamassa Forumin sisäkattoja. Projekti-insinöörinä toimi Henri Rissanen.


Palaa otsikoihin