Me olemme Inlook

Sinulla on projekti. Meillä on siihen ratkaisu.
Inlook on toteuttanut viihtyisiä ja toimivia sisärakentamisen ratkaisuja työlle ja liiketoiminnalle sekä erilaisille kokoontumisille jo lähes 60 vuoden ajan.

Kaikki lähtee asiakkaasta

Inlookin palveluita ohjaavat asiakkaiden tarpeet ja halu varmistaa asiakkaiden saama käytännön hyöty. Työmme perustuu kumppanuudelle – rakennamme lisäarvoa tänään ja huomenna, yhdessä asiakkaidemme kanssa. Alan tulevaisuuden yhteinen ymmärrys luo käsitystä siitä, millaisista ratkaisuista hyödymme myös jatkossa. Tämän vuoksi Inlookilla on pitkäaikaisia asiakassuhteita. Asiakkaan projektin toimivuus varmistetaan huolehtimalla eri vaiheista alusta loppuun asti asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Keskittäminen säästää asiakkaan aikaa ja rahaa.

Inlookin Kerralla kuntoon -mentaliteetti koskee niin palveluita kuin tuotteitakin. Tuotteiden korkeaa laatua seurataan, ja lisäksi henkilöstön jatkuva oppiminen ja koulutustason ylläpitäminen on osa arkeamme.

Inlook lukuina

Perustettu vuonna 1967

Työntekijöitä lähes 600

Toimipisteitä 13 neljässä maassa

Liikevaihto 2023 97 milj. €

Inlook-konsernin rakenne

Inlook-konsernin emoyhtiö on Inlook Group Oy, joka vastaa taloushallinto- ja konsernipalveluista.

Inlook Oy ja Sisärakenne Kukkola Oy ovat keskittyneet rakentamispalveluihin, joihin kuuluvat sisäkatto- sisäseinäurakointi sekä materiaalimyynti ja Inlook Sisustus Oy tekee projektinjohto ja pääurakointia.

Ulkomaisista tytäryrityksistä Inlook Sverige AB tekee sisäkattourakointia Ruotsissa ja Baltiassa toimivat teolliseen jauhemaalaukseen keskittyneet Inlook Color OÜ Virossa ja UAB Inlook Vilnius Liettuassa.

Mikä meille on tärkeää – omistajien tahtotila

Inlook on aina ollut perheyritys, ja tulee sellaisena myös pysymään. Inlook yrityksenä kasvaa kestävästi ja suunnitelmallisesti, strategiset tavoitteet ja pitkän tähtäimen edut aina huomioiden, sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla. Henkilöstö ja henkilöstön osaaminen ovat Inlookin tärkein voimavara. Pitkät ja menestyksekkäät työurat taataan huolehtimalla henkilöstöstä, järjestämällä koulutusmahdollisuuksia, ja rakentamalla urapolkuja konsernin sisällä. Laatu, ammattitaito ja edelläkävijyys ovat Inlookin keskeisiä kilpailuvaltteja ja tavoitteita. Vastuullisuus ja kestävä kehitys huomioidaan kaikessa toiminnassa. Inlookin arvoja ovat:

  • asiakaslähtöisyys
  • ammattitaito
  • avoimuus ja yksilön kunnioittaminen
  • liiketoiminnan kannattavuus
  • edelläkävijyys.

Vastuullisuus

Yritysmaailmassa vastuullisuus liittyy moneen asiaan. Rakennusalan yrityksen tulee toimia vastuullisesti niin ympäristön, turvallisuuden, laadunhallinnan kuin kestävien materiaalivaihtoehtojenkin osalta, sosiaalista vastuuta unohtamatta. Parhaimmillaan vastuullisuus lähtee yrityksen arvoista ja näkyy kokonaisvaltaisesti sen toimintatavoissa.

Inlook on perheyhtiö, joka tänäkin päivänä, lähes 60 vuotta perustamisensa jälkeen, pohjaa toimintansa samoille arvoille kuin alussa. Yrityksen perusarvoja ovat henkilöstön arvostus, ammattiylpeys, edelläkävijyys, ja asiakaslähtöisyys.

Laatu ja turvallisuus

Projektin kulussa tavoitteenamme on aikataulussa pysyminen ja tehokas asennustyö laadukkailla tuotteilla ja materiaaleilla. Työntekijämme ovat sitoutuneet parhaaseen mahdolliseen työn laatuun ja viimeisteltyyn lopputulokseen.

Laadukas työ on myös turvallista, sekä sen tekijöille että ympäristölle. Projekteissa tavoitteenamme on aina nolla tapaturmaa, ja tapaturmataajuutta mitataan järjestelmällisesti.

Historia

Tänä päivänä Inlook on alansa markkinajohtaja ja luotettu sisärakentamisen mestari Suomessa. Mutta mistä kaikki oikein alkoi?

Kansainvälinen Inlook

Inlookin kansainvälinen asennustoiminta alkoi asennusprojekteilla jo 1970-luvulla. Tänä päivänä Inlook palvelee asiakkaitaan myös Ruotsissa ja Baltiassa, ja etsii kansainvälistä kasvua pohjoismaisilta markkinoilta.

Näin asiakkaat kertovat meistä

  • Yhteistyö on toiminut erittäin hyvin ja sovitut työt on tehty ammattitaitoisesti ja sovitussa aikataulussa. – Ari
  • Projektin vetäjä oli paneutunut urakan sisältöön ja oli koko ajan kartalla mitä työmaalla tapahtui, iso kiitos siitä. – Taina
  • Teillä on homma hanskassa. – Arto
  • Vaikka päivä olisi muuten ollut hankala, niin kuin raksa-alalla hyvin usein käy, käynti Inlookin pisteessä saa aina hyvälle mielelle. Loistavaa, asiakkaan huomioon ottavaa palvelua, pilke silmäkulmassa. -Pentti
  • Meillä on takana Inlookin kanssa pitkä yhteistyö ja monta projektia. Palvelu pelaa loistavasti ja myyntihenkilöstö on rentoa ja ammattitaitoista. -Timo
  • Inlook on urakoitsijoiden kärkeä luotettavuudessa ja laadussa. – Juha
  • Inlook otti takuukorjausasian vakavasti ja järjesti pikaisella aikataululla korjauksen sekä varmistuksen kaikille vastaavanlaisille projektin osille. – Tapio

Ajankohtaista Inlookilla

Lue tuoreimmat uutisemme ja tapahtumat Inlookilla.