Miten yhdistää uutta, modernia sekä kierrätettyä tavaraa? Kierrätyskauppakeskus Matkus Luuppi ratkaisi asian uniikilla konseptilla, joka liittää yhteen parhaat puolet kauppakeskuksista ja uuden lajitteluaseman sekä muita tavaroiden uudelleenkäyttöä tukevia palveluita. Inlook oli mukana toteuttamassa alakattoja, akustiikkaverhouksia ja lasiseiniä.
Suomen ensimmäinen kierrätetyn tavaran kauppakeskus avattiin Kuopion Matkuksessa elokuussa 2026. Tavoitteena oli tehdä tavaroiden uusiokäytöstä tyylikästä ja helppoa ihmisten arjessa.
Luupin kokonaisuus haluaa olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä kestävässä kehityksessä. Inlook oli mukana Matkus Luuppi -hankkeessa alusta alkaen. Inlookin vastasi alakattojen, akustiikkaverhouksien ja lasiseinien toteuttamisesta.
Matkus Luuppi on suunniteltu moderniksi, valoisaksi ja teollisen selkeäksi kokonaisuudeksi. Rakennuksen muotokieli on toiminnallinen. Julkisivun isot lasipinnat antavat luonnonvaloa ja sisätilat on suunniteltu helposti hahmotettaviksi.
Rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2025. Luuppi avasi ovensa elokuun puolivälissä seuraavana kesänä. Kierrätyskauppakeskus yhdistää lajitteluaseman, vanhan ja käytetyn tavaran kauppakeskuksen sekä materiaalien uudelleenkäyttöä kehittäviä palveluita lajitteluaseman muodossa. Luuppi on herättänyt isoa kiinnostusta myös kansainvälisesti.
Ympäristöarvot ovat vahvassa roolissa, sillä Luuppi toteutettiin BREAAM Excellent -ympäristösertifikaatin kriteerien mukaan. Kierrätyskauppakeskus on kooltaan noin 6 000 m2.
Lue lisää Luupista
Arkkitehtitoimisto: Olla Architecture
Pääurakoitsija: Rakennusliike Lapti
Sijainti: Matkuksentie 58, Kuopio
Valmistuminen: 14.8.2026
TUOTTEET
Lasiseinä: Inlook Woody puurunkoinen lasiseinä, lakattu
Seinäverhous: Cewood superfine puukuitulevy, natural
Alakatto: Ecophon Focus, Carbon Low