Ruotsista palannut Henri Rissanen kehittää Inlookilla uutta teknologiaa ja parempaa tiedonkulkua

13.10.2026

Henri Rissanen siirtyi kesän jälkeen Ruotsista Suomeen toimimaan aluejohtajana Inlook Itä-Suomelle, Inlook Keski-Suomelle ja Inlook Tampereelle. Samalla hän jatkaa Inlook Sverigen johdossa. Suomessa hänen painotuksensa tulee olemaan voimakkaasti Inlookin teknologiakehityksessä.  

Inlook Sverigen toimitusjohtaja Henri Rissanen palaa 3,5 vuoden jälkeen Suomeen monta kokemusta viisaampana. 

– Ruotsissa käytetään enemmän keskustelukulttuuria. Vaikeita asioita kun nostaa pöydälle heti, niin mikään ei kasva ylivoimaiseksi. Kaikista asioista pitää pystyä keskustelemaan.  

Henrin tehtäväkenttä laajenee ja mukaan tulee teknologian kehitys Inlookilla. 

– Olen kyllä todella innolla keskittymässä uusiin hommiin. Teknologian muutosvauhti on kiivasta ja siinä on pakko pysyä mukana. Eniten muuttuu se, miten pääsemme kiinni dataan ja miten sitä kerätään, käsitellään ja miten sillä johdetaan. 

Teknologian kehitys auttaa datan analysoinnin helpottumisessa ja monipuolistumisessa, mikä parantaa tehokkuutta. Inlook pystyy näin antamaan täsmällisempiä tarjouksia, aikatauluttamaan paremmin sekä nopeuttamaan ja automatisoimaan monia asioita. 

– Tarkoitus on myös olla tukena aluepäälliköille eli vetäjille, joilla on laajat vastuut. Toivon, että saisin luotua yhteyden, jotta voimme sparrailla yhdessä, Henri korostaa. 

Tehtävänä on olla linkki, jotta tiedonkulku paranisi ja asiakkaan hyöty sitä kautta kasvaisi.  

– Itse saan työskennellä monien ihmisten kanssa, oppia heiltä ja viedä toimivimmat asiat eteenpäin.  Toiveena olisi, että sparraamme toisiamme ja opimme parhaista käytännöistä.   

Haasteeksi Henri kokee oman ajan käytön. 

– Pitää vaan tasaisesti löytää aikaa kaikkeen ja jakaa kaikille tasaisesti samankokoinen siivu, Henri summaa.

Katso myös

Väliseinän hiilijalanjäljellä on väliä

6.10.2026

Inlookin valikoimassa on nyt vähähiilisiä väliseinäratkaisuja, joiden tavoitteena on pienentää rakennuksen materiaalien aiheuttamia päästöjä.

EPD:n avulla lasiseinän ympäristö­vaikutukset osaksi suunnittelua

22.9.2026

Inlook on laajentanut EPD-ympäristöselosteet kattamaan 19 erilaista INLOOK GLAZY- ja INLOOK WOODY-lasiseinäratkaisua.

Turvallisuus­puutteisiin puuttuminen vaatii vastuullisuutta ja viitseliäisyyttä

8.9.2026

Työturvallisuudella on erityisen suuri merkitys rakennusyrityksissä. Suomen suurimman sisärakentajan mukaan se tarkoittaa riskien ennakointia ja sitä, että vaaralliseen työtapaan uskalletaan puuttua.

Inlook investoi uuteen jauhe­maalaamoon

23.6.2026

Inlook vahvistaa maalausliiketoimintaansa investoimalla uuteen tehtaaseen Liettuassa.