Santeri Mulari Inlook Sisustus Oy:n toimitus­johtajaksi

1.12.2023

Ansiokkaan uran Inlook Sisustus Oy:n toimitusjohtajana tehnyt Jari Mulari on päättänyt eläköityä 1.12.2023 alkaen. Jari on kuluneen 24 vuoden aikana rakentanut Inlook Sisustuksesta merkittävän osan konsernin liiketoimintaa sekä oleellisen tukijalan Inlookin vahvalle tulevaisuudelle. 

DI Santeri Mulari on nimitetty Inlook Sisustus Oy:n toimitusjohtajaksi 1.12.2023 alkaen. Hän raportoi Inlook-konsernin toimitusjohtaja Jyri Saloselle. Santeri nimitetään samalla Inlook-konsernin johtoryhmän jäseneksi. 

Santeri Mulari on toisen polven inlookilainen, joka on ollut Inlookin kanssa tekemisissä yli puolet elämästään. Hän aloitti 13-vuotiaana kesätöissä työmaalla ja on ollut ensin opiskelujen ohessa ja myöhemmin kokopäiväisesti erilaisissa tehtävissä, viimeksi Inlook Sisustuksen rakennuspäällikkönä. 

”Kiitän Jaria koko Inlookin puolesta vaikuttavasta työstä Inlook Sisustuksen ja koko konsernin kehittämisessä. Tulemme kaikki kaipaamaan Jaria lämpimänä ihmisenä, osaavana työkaverina sekä kokeneena liiketoimintajohtajana”, toivottaa Jyri Salonen. 

”Olen kiitollinen tilaisuudesta kasvattaa Inlook Sisustus nykyiseksi merkittäväksi ja menestyväksi toimijaksi, joka muun Inlookin tavoin tunnetaan huippuosaajana. On ollut etuoikeus työskennellä pitkään mahtavassa Inlook-tiimissä ja olen kiitollinen monista ystävyyssuhteista, joita on vuosien saatossa syntynyt. Toki haikeana, mutta ylpeänä saavutuksistamme ja hyvällä mielellä jätän Inlook Sisustuksen mahtavan tiimin nyt nuorempiin käsiin. Haluan kiittää kaikkia upeita työkavereitani mahtavista yhteisistä vuosista”, sanoo Jari Mulari. 

”On hienoa saada mahdollisuus toimia tässä uudessa roolissa. Jari on luonut Inlook Sisustuksesta menestyvän toimijan, jota se tulee olemaan tällä loistavalla tiimillä myös jatkossa. Tarkoituksena ei ole tehdä suuria muutoksia vaan rakentaa työarjesta kaikille helpompaa ja selkeämpää. Jatkossa on entistä tärkeämpää pitää hyvä asenne ja avoin suhtautuminen uusiin asioihin. Nykyinen haastava markkinatilanne vaatii joustavuutta, mutta pärjäämme varmasti vahvan yhteistyön ja ammattitaitomme avulla”, toteaa Santeri Mulari. 

”Inlook Sisustuksella on tärkeä rooli, ja Santulla kokeneena inlookilaisena, mutta samalla uuden sukupolven johtajana, on erinomaiset eväät ottaa kapula Jarilta ja tuoda oma panoksensa ja tuore ajattelunsa niin Sisustuksen kuin koko konsernin kehittämiseen”, sanoo Jyri Salonen.