Juha Lehtimäki luotsaa Inlookin julkisivutiimiä: Näyttävää kädenjälkeä kokemuksella, aina pintaa syvemmälle

4.3.2025

Inlook on asentanut julkisivuja jo lähes kymmenen vuoden ajan – siitä lähtien kun markkinoilla havaittiin kasvava tarve laajemmille kokonaisuuksille. Sittemmin erikoisosaaminen on vahvistunut, tänä päivänä julkisivutiimin kädenjälkeä voi ihailla ympäri Suomen – ei vain näyttävinä pintoina, vaan myös pintaa syvemmälle ulottuvina ratkaisuina. Julkisivutiimin puikoissa aloitti noin puoli vuotta sitten Juha Lehtimäki. 

Juha Lehtimäki on viihtynyt julkisivutiimin vetäjänä. Hän kokee tiimin toiminnan ja kohteet erityisen mielenkiintoisena ja innostavana.  

”Meillä on paljon kiinnostavia projekteja, kuten rei’itettyjä taideseiniä, jotka eivät ole vain rakennuksen osia, vaan myös kaupunkikuvaa elävöittäviä elementtejä. Näyttävät kohteet ovatkin yksi julkisivutiimin työn suola.”, Juha sanoo. 

Juhan vastuualue tiimissä on myynti ja kaupallinen puoli. Lisäksi ydintiimiin kuuluu kaksi muuta rautaista ammattilaista. Jari Martiskainen toimii tiimin työpäällikkönä, vastaten asentajista sekä työmaiden sujuvuudesta. Työnjohtaja Markus Åhman johtaa projekteja kokonaisvaltaisesti suunnittelusta toteutukseen.  

”Ydintiimimme on tiivis, ja lisäksi meillä on laaja asentajaverkosto ja omia osaavia asentajia, jotka varmistavat laadukkaat toteutukset. Tiimimme rakenteen ja verkostomme ansiosta meiltä onnistuu käytännössä minkä kokoinen projekti tahansa.”, Juha kertoo. 

Julkisivutöissä jokainen kohde on ainutlaatuinen – sääolosuhteet, materiaalit ja asennustavat asettavat aina omat haasteensa. Kokemus tuo varmuutta, mutta jatkuva kehitys ja uuden oppiminen ovat myös tärkeä osa tiimin työtä. Ammattilaiselle paras valinta on ottaa Inlook mukaan jo hankkeiden suunnitteluvaiheessa, jotta he voivat antaa parhaat mahdolliset suositukset kestävistä ja toimivista ratkaisuista. 

”Tärkeä osa meidän toimintaamme on se, että mietimme yhdessä ratkaisuja ja tuotteita jo siinä vaiheessa, kun tarjouspyyntö on pöydällä. Näin meillä on koko osastomme osaaminen käytössä, ja saamme rautaisen kokemuksen ja näkemyksen käyttöön. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.”, Juha sanoo. 

On tärkeää muistaa, että julkisivurakentaminen on paljon muutakin kuin näyttäviä pintoja. Inlookin laaja tuoterepertuaari kattaa kokonaisvaltaiset ratkaisut, kuten lämpöeristykset ja rakenteelliset parannukset, jotka eivät aina näy ulospäin – mutta tekevät suuren eron kestävyyden ja toimivuuden kannalta. Kun kaikki palvelut saa yhdeltä luotettavalta kumppanilta, projekti sujuu tehokkaasti ja vaivattomasti. 

Katso myös

EPD:n avulla lasiseinän ympäristö­vaikutukset osaksi suunnittelua

22.9.2026

Inlook on laajentanut EPD-ympäristöselosteet kattamaan 19 erilaista INLOOK GLAZY- ja INLOOK WOODY-lasiseinäratkaisua.

Turvallisuus­puutteisiin puuttuminen vaatii vastuullisuutta ja viitseliäisyyttä

8.9.2026

Työturvallisuudella on erityisen suuri merkitys rakennusyrityksissä. Suomen suurimman sisärakentajan mukaan se tarkoittaa riskien ennakointia ja sitä, että vaaralliseen työtapaan uskalletaan puuttua.

Inlook investoi uuteen jauhe­maalaamoon

23.6.2026

Inlook vahvistaa maalausliiketoimintaansa investoimalla uuteen tehtaaseen Liettuassa.

Rakennusalan vastuullisuutta tutkittiin: Ympäristö­vastuullisuudessa korostuvat luotettavuus ja arjen teot

16.6.2026

Ympäristövastuullisuus nousi Inlookin vastuullisuustutkimuksessa tunnetuimmaksi vastuullisuuden osa-alueeksi. Se on myös Inlookin strateginen kulmakivi, joka näkyy niin johdon tahtotilassa kuin jokaisen inlookilaisen arjessa.